Olen jo pitkään pyrkinyt kuvatessani niukkaan tai minimalistiseen ilmaisuun, jossa kuvaan on jätetty vain muutamia tarkkaan harkittuja elementtejä. Se onkin yksi syy sille, että tykkään kuvata sumussa. Sumu luo seesteistä ja levollista tunnelmaa sekä häivyttää kuvasta ylimääräisiä elementtejä, jolloin itse pääkohde saa kuvassa entistä suuremman painoarvon.
Tämä kuva sijoittui kahdeksanneksi Kamera-lehden Vuoden kuvaaja 2017 -kilpailun neljännessä osakilpailussa, jonka aiheena oli Punainen. Kuva on otettu sumuisena varhaissyksyn aamuna. Olin lähtenyt aikaisin aamulla ulos pyöräilemään ja kuvaamaan sumuisia maisemia. Päädyin lopulta satamaan, ja kuvasin vedessä olevia poijuja, kun tämä veneilevä pariskunta lähti onkineen vesille. Odotin, että saisin ne samaan kuvaan poijujen kanssa, ja otin useita kuvia samalla kun vene lipui kauemmas. Pyrin sommittelemaan kuvan siten, että saisin poijut ja veneen sopivaan linjaan keskenään tai että ne muodostaisivat tasapainoisen kokonaisuuden. Aikaa hienosäätöön ei juuri jäänyt ennen kuin vene oli jo kutistunut sen verran pieneksi ja kääntynyt sellaiseen kulmaan, ettei sitä kuvassa enää kunnolla veneeksi erottanut. Sain kuitenkin napattua muutaman kuvan, joista tämä oli onnistunein.